top of page

Entiset Lupaukset Pro Corner – Karolus Kaarlehto (TuTo)

Karolus Kaarlehto pelaa toista kauttaan miesten edustustasolla TuTon mestisjoukkueessa. Kaksikymmentävuotias ”Karppa” muodostaa TuTon maalivahtikaksikon yhdessä vuotta vanhemman Julius Pohjanoksan kanssa. Kaarlehto on Turun Palloseuran sopimuspelaaja ja lainalla TuTossa.

Kaarlehto on alun perin kotoisin Piikkiöstä, pieneltä paikkakunnalta, joka kuuluu nykyisin Kaarinan kaupunkiin Turun lähistöllä. Jääkiekkouransa Karppa on aloittanut suurelle yleisölle kovin tuntemattomassa seurassa nimeltään Paimion Haka. Kaarlehto on hyvä muistutus siitä, mitä mahdollisuuksia kehittymiseen pienemmän kyläyhteisön joukkueessa pelaaminen voi maalivahdille luoda. Karppa kertoi Lupauksille, että F-D-juniorina hän vain pelasi, pelasi ja pelasi, omassa ikäluokassaan, vuotta vanhemmissa, kaksi vuotta vanhemmissa, tuttujen kavereiden kanssa, turvallisessa yhteisössä. Joukkueet olivat heikkoja ja laukauksia sateli suuri määrä ilta toisensa jälkeen. Sen suurempia tavoitteita tai etenemismahdollisuuksia suurempaan seuraan ei tuolloin vielä mietitty, vaan nautittiin pelaamisesta paikallisten kavereiden kanssa. Kaarlehto oli siitä onnellisessa asemassa, että hänellä oli tukenaan maalivahtivalmentaja kyläyhteisön joukkueessaan auttamassa häntä arjen toimissa.

Yläasteiässä Kaarlehto siirtyi Salon Kiekkohaihin, joka on jo hieman tunnetumpi jääkiekko-organisaatio. Kiirettä isolle Turun kirkolle ei vielä ollut. Salossa torjumista riitti Paimion tapaan ja hyvät otteet sekä runsas peliaika poikivat paikan Länsirannikon Pikku-Pohjola tapahtuman kautta 1997-syntyneiden ikäluokan Pohjolaleirille. Salosta tie vei johdonmukaisesti TuToon, missä kasiluokkalainen Karppa pelasi pääosin C-junioreiden ykkösdivisioonaa, vuotta vanhemmassa ikäluokassa. Seuraavalle kaudelle 2012-2013 Kaarlehto siirtyi omaan ikäluokkaansa ja Turun Palloseuran riveihin pelaamaan C-junioreiden SM-sarjaa. Samalla kaudella Karppa pelasi ensimmäisen juniorimaaottelunsa U16 -maajoukkueen mukana. Kaarlehto on edustanut Suomen nuorisomaajoukkueita U16 –maajoukkueen lisäksi alle 17-vuotiaissa, alle 19-vuotiaissa sekä alle 20-vuotiaissa. Viime kaudella Kaarlehto pelasi alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalinsuulla MM-kisoissa Kanadan Montrealissa.

Kaarlehto on monen muun nuoren turkulaismaalivahdin tavoin oiva esimerkki hyvästä ja toimivasta pelaajapolun rakentamisesta sekä kiireettömyydestä. Ensin harrastetaan, pelataan ja kehitytään stressittömässä ympäristössä omassa lähiseurassa lähellä kotia, sitten otetaan askel kohti lähellä sijaitsevaa hieman suurempaa organisaatiota, kerätään lisää oppia ja itseluottamusta ja vasta tämän jälkeen siirrytään yläkouluiässä kauempana sijaitsevaan isoon ja ammattimaisempaan organisaatioon. Tällä tavoin nuori maalivahti saa niitä kaikista tärkeimpiä asioita myöhemmälle menestymiselle: Peliaikaa, luottamusta, vaihtuvia pelitilanteita ja oppimiskokemuksia ja ennen kaikkea terveen itsetunnon ja tätä kautta hyvän itseluottamuksen pelaamiselle.


bottom of page