Varusteet kuntoon – Miten valita sopivat maalivahdinvarusteet?

Jääkiekkomaalivahdin varusteteknologia on ottanut suuria harppauksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Pelin nopeutumisen myötä maalivahdit ovat joutuneet aikojen saatossa mukauttamaan peli- ja torjuntatyyliänsä ensin seisovasta” stand up” –tyylistä v-torjuntatyyliin ja myöhemmin aktiivisesta reaktiotorjumisesta tiiviimpään peittopelaamiseen eli blokkaamiseen.

 

Moderni 2010-luvun maalivahti hallitsee yhä pystytorjunnat ja reaktiivisen toiminnan pelitilanteissa, kun tekniikka hajoaa, mutta osaa tarvittaessa pysyä isona ja tiiviinä, liikkua terävästi jäässä v-torjunta-asennossa ja pelata pienen kulman tilanteen hallitulla ja oikeaoppisella reverse-tolppapelitekniikalla.

 

Jääkiekon evoluution myötä maalivahdin varusteista on pyritty tekemään mahdollisimman kevyitä, mutta samaan aikaan suojaavia. Keveys auttaa luonnollisesti liikkumaan ketterämmin ja nopeammin modernissa nopeatempoisessa hyökkäyspeliä suosivassa jääkiekossa. Suojaavuus on taas tärkeää mailojen kehittymisen myötä tulevien entistä kovempien laukausten pysäyttämiseen.

 

Perinteisesti jääkiekkomaalivahdinvarusteet on jaettu youth, junior, intermediate, senior ja pro-mallistoihin.

 

Youth-varusteet on suunnattu lähinnä kiekkokoululaisille, 6-8-vuotiaille jääkiekon vasta-alkajille. Notkeat ja kevyet, mutta heikot suojaamisominaisuudet omaavat youth-varusteet ovat mainio keino aloittaa maalivahdin harrastus, sillä varusteilla on helppo liikkua ja torjua. Liian suuret, painavat, kankeat ja jäykät varusteet maalivahdin uran alussa saattavat pahimmassa tapauksessa lopettaa innostuksen maalivahtina toimimista kohtaan, koska liikkuminen ja torjuminen tuntuvat tällöin kovin hankalalta.

 

Junior eli Jr-varusteet olisi suotavaa hankkia viimeistään siirryttäessä leijonaliigasta ison kentän peleihin E2-juniori-iässä 9-10-vuotiaana. Junior-varusteet ovat jo selkeästi suojaavat maalivahdin varusteet, joilla on kuitenkin vaivatonta liikkua jäällä, koska toppaukset eivät ole liian paksut.

 

Intermediate eli Int.-varusteet ovat tyypillisesti saman kokoiset kuin Jr-varusteet, mutta suojaavuus on parempi. Int-varusteet ovatkin usein hyvä ja pitkäkestoinen hankinta juniorimaalivahdille, koska paksummat toppaukset ja parempi suojaavuus antavat varusteille käyttöikää ja pelivuosia. Int-varusteet olisi hyvä hankkia silloin, kun kenttäpelaajien laukaukset alkavat tulla Jr-varusteista läpi. Etenkin räpylän ja rintapanssarin kanssa kannattaa olla valppaana, sillä laukausten tuleminen läpi varusteista voi pahimmillaan aiheuttaa kiekkopelkoa maalivahdille, mitä on vaikea saada pois. Jos maalivahti pelkää alitajunnassaan, että lämäri sattuu käsivarteen tai olkapäähän, on maalivahdin vaikea keskittyä pelaamiseen ja kiekkojen hallittuun torjumiseen. Tyypillisesti Jr-varusteista siirrytään Int-varusteisiin D-juniori-iässä ja Int-varusteilla pelataan usein C-junioriksi asti.

 

Senior- eli Sr-varusteisiin vaihtaminen tulee ajankohtaiseksi silloin, kun maalivahti on murrosiässä ja alkaa kasvamaan pituutta. Tällöin Int-varusteet jäävät yksinkertaisesti pieneksi, vaikka suojaavuusominaisuudet muuten olisivatkin kohdillaan. Sr-varusteet ovat isokokoisempia, mutta suojaavuudeltaan melko samankaltaisia kuin Int-varusteet. Sr-varusteet on usein valmistettu edullisesti massatuotannolla Thaimaassa, Kiinassa tai muualla Aasiassa, jonka vuoksi varusteiden laadussa ja kestävyydessä on usein puutteita. Etenkin Sr-räpylöiden levyt halkeilevat usein melko nopeastikin käyttöön oton jälkeen ja pintamateriaalit kuluvat nopeasti puhki. Tämän vuoksi juniorimaalivahdin vanhemman kannattaakin miettiä, hankkisiko Int-varusteiden jälkeen heti Pro-varusteet pidemmän käyttöiän vuoksi, vaikka Pro-varusteet hieman Sr-varusteita arvokkaammat ovatkin. Etenkin, jos harjoitus- ja pelitapahtumia on viikkotasolla 5-6 kertaa, heikkolaatuiset varusteet kuluvat melko nopeasti loppuun, vaikka varusteet olisikin hankittu uutena. Tyypillisesti Sr-kokoisiin tai Pro-varusteisiin siirrytään C2-C1-ikäluokissa 14-15-vuotiaana, kun harjoitusmäärät alkavat kasvaa ja pelaajien laukaukset koventua entisestään.

 

Lupausten varustevideo: https://www.youtube.com/watch?v=V12rMhAfbCI&t=

 

Pro-varusteet ovat Sr-varusteita suojaavampia ja laadukkaammin valmistettuja. Useiden varustemerkkien, kuten Vaughn, Brian’s ja CCM Pro-mallistot valmistetaan Kanadassa käsityönä alusta loppuun. Käsityöntekijät ovat ammattilaisia maalivahdinvarusteiden valmistuksessa ja he omaavat tyypillisesti käsityksen maalivahtina pelaamisesta. Tämän vuoksi Kanadassa käsityönä tehdyt Pro-varusteet ovat usein erittäin suojaavia, kestäviä, mutta samalla todella ergonomisia ja maalivahdin tarpeet huomioivia. Kanadassa käsintehtyjen Pro-varusteiden materiaalit ja valmistusmenetelmät ovat huomattavasti laadukkaampia kuin massatuotannolla Aasiassa tehtyjen Sr-varusteiden.

 

Pro-vasrusteissa on myös eroavaisuuksia. Joillain varustemerkeillä on niin sanottuja ”China Pro” –mallistoja. Näiden mallistojen varusteet ovat identtisiä Kanadassa käsintehtyjen varusteiden kanssa, mutta valmistuksessa käytetyt materiaalit ovat usein halvempia ja varusteet on parsittu kasaan Kiinassa tavallisen kiinalaisen varusteverstailijan toimesta, ei jääkiekkomaalivahtipeliin paneutuneen ammattilaisen. China Pro-varusteita myydään melko arvokkaaseen hintaan eri urheiluliikkeissä, joten Pro-varusteita ostaessa kannattaa aina tarkastaa, missä ja millä menetelmillä varusteet on tehty.

 

Lupausten varustevideon avulla saat lisätietoa varusteiden hankkimisessa huomioitavista asioista! Tsiigaa video ja perehdy maalivahtivarusteiden ihmeelliseen maailmaan!

Please reload

© 2018 RVH Goalies / Rolf von Hedenberg