Maalivahdin peliasento ei ole ihmisen keholle luonnollisin tila. Niin pystypeliasennossa, v-torjunta-asennossa ja modernissa reverseksi kutsutussa –tolppapeliasennossa lonkka- ja polvinivelet ovat vahvassa sisäkierrossa ja nilkkanivel aukikierrossa aiheuttaen epänormaaleja painetiloja lonkka-, polvi- ja nilkkanivelten sekä lannerangan eli alaselän alueelle.
Nivelten ollessa neutraalissa tilassa kuormitus jakautuu optimaalisesti nivelten päälle. Normaalisti liikkuessa tämä tarkoittaa esimerkiksi jalkojen kohdalla sitä, että polvi-, nilkka, ja lonkkanivel ovat linjassa päällekkäin isovarpaan suuntaisesti, kuten esimerkiksi kävellessä. Jatkuva nivelten kiertoliike aiheuttaa lihasepätasapainoa ja aiheuttaa tästä johtuen lihaksiin kireyksiä sekä jännitystiloja. Mikäli ihmisen lihakset ovat epätasapainossa, vaikuttaa tämä ihmisen optimaaliseen toimintaan sekä altistaa loukkaantumisille. Jos esimerkiksi lonkankoukistajalihakset ovat jäykät ja kireät ja vatsalihakset heikot, on lantio usein kontrolloimattomasti koukussa lanneranka notkolla, aiheuttaen alaselkään lannerankaan vääränlaista kuormitusta. Tämä ”Aku Ankka –ryhti” on tyypillinen ”oireyhtymä” jääkiekkoilijoille ja jääkiekkomaalivahdeille.
Kun lajiharjoittelu jäällä on yksipuolista ja kuluttavaa, tulisi oheisharjoittelun valmistaa kehoa lajispesifiin harjoitteluun sekä pyrkiä palauttamaan keho ja lihaksisto neutraalitilaan. Esimerkiksi, jos maalivahti tekee jäällä töitä lonkka- ja polvinivelet sisäkierrossa, olisi jään ulkopuolella hyödyllistä vammojen ennaltaehkäisemiseksi tehdä hallittuja sisä- sekä ulkorotaatioharjoitteita. Tämän vuoksi kesän oheisharjoittelukaudella ei ole välttämättä paras ajatus työskennellä pelkästään v-torjunta-asennossa kuivalla maalla, vaan myös vahvistaa v-torjuntalihasten vastavaikuttajalihaksia valmistamalla kehoa pelikautta varten, optimaalitilan saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä kireystilojen ja kulumien ehkäisemiseksi.
Sama kaava olisi hyvä pitää mukana jääharjoittelukaudella oheisharjoituksissa ja palauttavissa harjoituksissa sekä kehonhuollossa. Esimerkiksi peliasennossa toimiessa pyrittäisiin välttämään ylileveää jalkojen asentoa ja polvi- ja lonkkanivelten sisäkiertoa ja nilkan aukikiertoa toimimalla lantion levyisessä ”valmiusasennossa” maalivahdin lajinomaista liikkumista harjoitellessa. Tällöin nivelet ovat neutraalissa asennossa suorassa linjassa, eikä niveliin kohdistu kiertojen kautta turhaa painetta. Lisäksi tällöin vartalon painopiste on tukipisteen päällä, jolloin vartalon painonsiirtoja on helpompi ja tehokkaampi harjoittaa, esimerkiksi sivuttaisliikkumista ja pystytorjumista kuivalla maalla harjoiteltaessa.
Yksipuolinen toistuva kuluttava ja kovatehoinen rasitus altistaa etenkin nuoren ja kasvavan ihmisen kehoa rasitusvammoille ja kulumille. Lannerangan alueen rasitusmurtumia on diagnosoitu huolestuttavan paljon kasvuiässä olevilla juniorijääkiekkoilijoilla. Lonkan rustorenkaan repeämiä, ahtaumia ja kulumia on niin ikään havaittu hälyttävän paljon C- ja B-juniori-ikäisten 15-18-vuotiaiden maalivahtien parissa.
Oman mausteensa soppaan tuo yhteiskunnallinen muutos ja yhteiskunnan digitalisoituminen, mikä on aiheuttanut lasten ja nuorten päivittäisliikunnan määrän vähentymisen. Arjessa ja vapaa-ajalla ei enää liikuta takavuosikymmenien tapaan, jonka vuoksi nykynuoret ovat fyysisesti huonommassa kunnossa kuin aiemmin. Vähäinen liikunta, heikot liikunnalliset ja fyysiset pohjat yhdistettynä C-junioreissa aloitettavaan huipulle tähtäävään laji- ja fysiikkaharjoitteluun aiheuttavat sen, että elimistö ei yksinkertaisesti kestä kovatehoista rääkkiä, jolloin terveys pettää aiheuttaen mm. polvien Osgood Schlattereita, selän rasitusmurtumia ja muita vaivoja. Toki loukkaantumisten, rasitusvammojen ja muiden ongelmien syyt ovat monisyisiä, mutta jos liikunnalliset ja fyysiset pohjat ovat olemattomat raskaan ja kovatehoisen fysiikkaharjoittelun aloittamiselle, niin usein jossain vaiheessa kroppa sanoo sopimuksensa irti ja pahimmassa tapauksessa ura loppuu siihen.
Rasitusvammojen ja kulumien preventiivisessä eli ennaltaehkäisevässä toiminnassa on paljon kehitettävää maalivahtivalmennuspuolella sekä yleisestikin junioriurheilussa. Niin sanotusti sopivalla kuormalla oikein harjoittelemalla pystytään varmasti välttämään monia loukkaantumisia, rasitusperäisiä vammoja sekä kropan kulumia. Vuosien mittainen kehon valmistaminen lajispesifiin harjoitteluun, lihastasapaino ja monipuolinen kehonkäyttö ovat tässä avain asemassa. Jos harjoittelee 8-vuotiaasta lähtien lähes jokaisena viikonpäivänä systemaattisesti ja yksipuolisesti v-torjuntatekniikkaa harrastamatta mitään muuta liikuntaa, niin väkisinkin keho ”tottuu” virheasentoihin ja näin lonkkavammat ja kulumat laitetaan muhimaan jo ennen murrosikää. Toinen tärkeä asia on, että lajispesifejä asentoja ryhdytään harjoittelemaan oikeaoppisesti jo pienestä pitäen. V-torjunnoissa ja reverse-asennossa pitäisi opettaa liikehallintaa, miten keho toimii näissä asennoissa ja miten asentoihin mennään oikeaoppisesti pienestä pitäen. Näin keho oppii muistamaan, tunnistamaan ja säätelemään itseään hallitusti näitä asentoja tehdessä jo pikkujuniorista lähtien. Tässä on tärkeä muistaa, että toistoja ja kuormitusta lisätään asteittain ja johdonmukaisesti turhan rasituksen välttämiseksi.
Se onkin sitten veteen piirretty viiva ja hyvin yksilöllistä, kuinka paljon tällaisia v-torjunta- ja reverse-asentoja voidaan harjoittaa aiheuttamatta kulumia ja rasitustiloja. Samoin se, kuka altistuu lonkkavammoille maalivahtina pelaamalla. Tähän vaikuttaa muun muassa perinnölliset tekijät kuten ruumiinrakenne, mutta ehdottomasti myös maalivahdin oma fyysinen toiminta ja liikunnallisuus. Monipuolinen useasti toteutettava perusliikunnan harrastaminen lapsuudessa päiväkoti- ja alakouluiässä, kuten kiipeilytelineissä ja puissa kiipeily, jalkapallo- ja ulkoleikeissä juokseminen, trampoliinilla hyppiminen ja temppuilu, uiminen ja pyöräily ja oikeastaan ihan mikä tahansa virikkeellinen fyysinen toiminta antaa nuorelle liikkujalle perusvalmiudet kehonhallintaan, koordinaatioon, keskivartalon hallintaan ja voimaan sekä nivelten optimaaliseen toimintaan. Nämä ovat kaikki erittäin tärkeitä tekijöitä maalivahdin asennoissa toimimiselle. Sitten kun perusliikunnallisuus ja kehonhahmottaminen ja -hallinta ovat kunnossa, voidaan yläkouluiässä siirtyä turvallisemmin harjoittelemaan määrällisesti ja tehollisesti enemmän sekä systemaattisemmin.
Edelleenkään NHL- tai maajoukkuemaalivahdiksi ei päästä pelkästään kehdosta asti jääkiekkomaalivahtina pelaamalla. Tämä ura voi loppua rasitusvammoihin jo ennen kuin on ehtinyt edes alkaa. Kaiken keskiössä tulisi olla lajiharjoittelun kestävä keho sekä omaa kehoansa aistiva, hallitseva ja säätelevä aktiivinen liikkuja, josta kasvaa myöhemmin murrosiässä monipuolinen, hyvän kehonhallinnan omaava nuori urheilija. Sitten kun tämä perusta on kunnossa, pystytään alkamaan tekemään hommia kohti tehostettua harjoittelua ja kovempia harjoitusmääriä.