Maalivahtien tolppa- sekä pienen kulman pelaaminen on muuttunut radikaalisti vuosien saatossa. Vielä 1990-luvulla tolpat otettiin pystyssä seisten vanhan liiton tyyliin ja maaleja meni jäitä pitkin maalivahdin alta maalivahdin seistessä hölmistyneenä tolpalla. Tällaisia maaleja suvaitaan päästettäväksi 2010-luvulla ainoastaan ikämiessarjoissa, jos edes sielläkään.
1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella keksittiin niin sanottu hybridityyli tolppapelaamiseen, koska jäitä pitkin meneviä pienen kulman maaleja haluttiin vähentää. Tähän ratkaisuna oli pystypolvi-tekniikka, jossa tolpan puolen jalka pidetään pystyssä ja painottoman puolen patja laitetaan jäähän, tarkoituksena peittää taka-alakulma ja maalin keskiosa kiekon maaliinmenolta.
1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa maalivahtien koko alkoi suurentua ja uudenlaisen varusteteknologian myötä maalivahdit saivat lisää peittopinta-alaa myös varusteiden kehittymisen myötä. Pystypolvi-tekniikka alkoikin tuolloin muodostua suosituksi pelitavaksi pienen kulman tilanteisiin, maalille punnerruksiin ja kulmalta nousuihin, koska tuossa asennossa maalivahti peittää maalin hyvin ja siitä on helppo päästä liikkeelle, koska tolpan puolen luistin on koko ajan jäässä.
Pystypolvea eli amerikkalaisittain ”VH” -tekniikkaa käytetään edelleen ja se onkin toimiva torjuntatekniikka tietyissä pienen kulman pelitilanteissa. Pystypolvi on kuitenkin verrattaen haavoittuva ja vaikeasti hallittava asento nopeatempoisessa 2010-luvun jääkiekossa ja etenkin silloin, jos pystypolvitorjunnan tai peittopelaamisen ajoitus ei onnistu sataprosenttisesti. Pystypolvessa usein taka-alakulma, jalkoväli ja etuyläkulma jäävät vapaaksi maalinteolle, mikäli asento horjahtaa tai ajoitus ei onnistu suhteessa hyökkäävän pelaajan vauhtiin. Myös jos kiekko jää jumiin tolpan puolen luistimen ja maalin sivuraudan väliin tökittäväksi, on maalivahdin todella vaikeaa sulkea kiekkoa ja pitää etukulmaa kiinni nälkäisten vastustajien hyökkääjien hakatessa irtokiekkoa sisään.
Saadakseen lisää työkaluja ja pelaten vielä kokonaisvaltaisemmin pienen kulman pelitilanteita maalivahdit ja maalivahtivalmentajat kehittivät 2000-2010-luvun vaihteessa reverse VH -tolppapelitekniikan, jossa jalat käännettiinkin toisin päin kuin pystypolvitekniikassa: Tolpan puolen jalka laitettiin jäähän, peittäen etukulman jäälaukauksilta ja painottoman puolen jalka jätettiin pystyyn terä jäässä pitäen. Painottoman puolen jalan tarkoitukseksi muovautui myöhemmin rintamasuunnan säätäminen, vauhdin ottaminen tolpalta tolpalle siirtymisiin sekä tolpan puristaminen tiiviiksi pienen kulman laukauksissa. Reverse VH onkin muodostunut todella suosituksi pienen kulman pelitavaksi ja tolpan ottamistekniikaksi nykypäivän modernissa maalivahtipelissä.
Valitettavasti kuitenkin reversessäkin on omat heikkoutensa ja sekään ei ole aukoton torjumis- tai pelitapa kaikissa pienen kulman pelitilanteissa. Joskus pystypolvi saattaa toimia joissakin tilanteissa paremmin, joskus perus v-torjunta tolpan päältä tehtynä ja joskus jopa vanha kunnon stand up -pystytorjunta tolpalla. Reversestäkin on eri variaatioita, joten tässä aiheessa riittää opiskeltavaa kerrakseen! Ota Lupausten viikon vinkki haltuun ja perehdy tolppapelaamiseen sekä erilaisiin reversen variaatioihin!